Music Against Drugs ry:n uudet toimitilat löytyvät Mataralta

Olemme muuttaneet uusiin suurempiin tiloihin heinäkuun aikana.

Uudet toimitilamme löydät osoitteesta: Matarankatu 4, 3 krs. 40100 Jyväskylä.

Aurinkoisesti tervetuloa!

 

Käy antamassa äänesi Music Against Drugs ry:lle Samsungin äänestyksessä

Music Against Drugs ry on saanut ilon ja kunnian olla ehdokkaana upeassa seurassa Samsungin äänestyksessä.
Lue lisää, mistä tarkemmin on kysymys ja käy antamassa äänesi TÄÄLTÄ.

Äänestysaikaa on 31.5.2017 asti. 🙂

Ink-tiimi takoo miekat hauraiksi

Me täällä ink-tiimissä arvostamme läheisyyttä toisiin ihmisiin ja monille yksi koko tiimijakson kohokohdista on uusiin työkavereihin tutustuminen. Niinpä perjantaina 17. maaliskuuta tiimimme päätti, että näinä paikoittain ankeina kevään päivänä olisi hyvä välillä päästä kokemaan läheisyyttä. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, siispä päätimme käyttää ehkä ihmiskunnan vanhinta keinoa lähestyä toista, nimittäin lähitaistelua.

Toden totta, mikäpä muu riisuu ennakkoluuloja yhtä tehokkaasti kuin kaksipuolinen mättäminen? Siitä huolimatta päätimme, että silmittömään nyrkkitappeluun antautuminen luo monille turhan korkean kynnyksen, joten parempi olisi lähestyä aihetta hillitymmästä näkökulmasta. Valitsimme lajiksemme historiallisen miekkailun ja määränpääksi Savelan Taistelulajikeskuksen, jossa toimii Jyväskylän historiallisen miekkailun seura. Osaltaan matka Vesangantien varrella sijaitsevaan taistelulajikeskukseen loi tunnelmaa: jäiset tiet, kylmä sade ja kulku teollisuuspuiston läpi mäen päälle pieneen tiilirakennukseen oli omanlaisensa seikkailu. Sisälle mentäessä tunnelma oli kuitenkin toinen.

Edessä avautui suuri sali, jonka seiniä koristivat kaikki mahdollinen haarniskoista ja harjoittelunukeista aina erimuotoisiin aseisiin, niin puisiin, muovisiin ja teräksisiin. Tiimin vaihdettua vaatteet astetta mukavampiin, lyöttäydyimme kahden ohjaajan seuraan kuuntelemaan pienimuotoista historian luentoa. Tänään kulkisimme vanhan italialaisen mestarin Fiore dei Liberin oppien mukana, tarttuessamme kahden käden pitkämiekkoihin. Oppien painotus oli käytännön läheisyydessä, sillä ne oli tehty laillisia kaksintaisteluja varten, joissa sodan kaoottisuus ei ollut läsnä. Ennen vanhaan kaksintaistelut jatkuivat kunnes vastustaja oli maassa, elävänä tai ei. Siitä huolimatta tiimimme eivätkä luultavasti ohjaajammekaan olleet valmiita sitoutumaan kuolemantaisteluun aivan vielä, joten meille annettaisiin eri materiaaleista valmistettuja harjoitusmiekkoja. Vielä kouramme eivät saaneet miekkoja kuitenkaan koskettaa, pitäähän ennen juoksemista opetella kävelemään.

Mutta ennen kävelyä piti opetella seisomaan, joten ensimmäinen asia, jonka opimme oli oikea asento. Toinen jalka edessä, toinen takana, polvet joustavana, jotta kroppa voi kääntyä koko voimalla. Sen jälkeen meidän piti oppia pysymään valppaana omasta ympäristöstä, nimittäin meidän piti liikkua tässä asennossa ja yrittää koskettaa toisiamme selkään. Pienen hippastelun jälkeen tartuimme viimein aseisiin, mutta ei oppimatta ensin turvallisuudesta. Erikokoisten ja -muotoisten ihmisten kanssa taistellessa on hyvä tietää turvaetäisyys eli etäisyys, jolloin vastustajan miekan heilautuksen ei ole mahdollista osua itseen. Taistelussa tarkoitus olisi osua miekan kärkikolmanneksella, mikäli terän jakaa kolmeen osaan, joten etäisyyden hallinnalla on elintärkeä rooli. Harjoittelussa kärjet eivät kuitenkaan saa koskea vastustajaan ja seuran harjoituksissa käytäntönä onkin ollut rangaista kärjen koskemista vastustajaan kevyellä viidenkymmenen punnerruksen sarjalla. Joten, tiimimme hallitsi nyt seisonnan, liikkumisen ja turvallisen etäisyyden. Oliko jo aika sohia aseilla?

Ei oikeastaan. Jos aiemmin opettelimme seisomaan ja kävelemään, varsinainen taisteleminen olisi enemmänkin tanssia, tai kuten ohjaajamme sen sanoi, kirjoittamista. Periaatteessa kaksintaistelu ei ole sen kummempaa kuin liikkumista asennosta toiseen ja näiden asentojen muodostamia sarjoja. Ainoa vaan, että tämän liikkumisen aikana tapahtuu mielenkiintoisia asioita. Jokaiselle liikkeelle on vastaliikkeensä, esimerkiksi ratkaisu kahden lyönnin jäädessä toisiinsa jumiin on siirtyä lähemmäs ja antaa rivakka potku haaroihin. Tunti oli kuitenkin liian lyhyt aika tiimille terästäytyä haaroihin kohdistuvia iskuja vastaan, joten lähdimme harjoittelemaan pareittain toistaen yhä kasvavia liikesarjoja. Yksipuolisista lyönneistä siirryttiin vastaiskuihin, lähestymisiin ja kevyisiin tönäisyihin. Liikkeiden välissä ohjaajat valottivat oppien historiaa ja käytäntöä tiimin seisoessa rivissä miekat terät kohdistettuna maahan. Aika kävi nopsaan lyöntejä opetellessa, välillä vaihtaen aseita ja pareja. Tunti todellakin tuntui lopulta liian lyhyeltä ajalta syventymiseen, mutta parempaa esimakua on vaikeaa hakea, varsinkin kun ohjaajat pitivät lopuksi pari kunnon kaksintaistelua haarniskoin ja yhden käden sapelein aseistettuina. He haastoivat meidät huomauttamaan jos näkisimme iskun ruumiiseen, mutta oli hyvä jos edes kamera sai taltioitua heidän liikkeensä tarkasti.

Harjoittelukerrasta jäi erittäin vaikuttunut tunne. Itse olin aina luullut miekkailun olevan vähän kadonnut laji, mutta ohjaajien mukaan taisteluoppaita on säilynyt keskiajalta asti yllin kyllin. Jopa Fioren itse ohjeista on säilynyt neljää erilaista kopiota. Historiallinen miekkailu harrastuksena on alkanut kokea suurempaa kiinnostusta, ehkä osittain eri medioiden kautta, joissa historiallinen lähitaistelu valtaa enemmän ja enemmän alaa. Kaksintaistelu sisältää paljon enemmän tekniikkaa kuin osasin edes odottaa aiemmin ja tämä oli vain kurkistus pinnan alle. Seura opettaa myös viikinkiajan taistelua, jousiammuntaa ja hevosten selästä taistelua. Tämän tunnin jälkeen ainakin omat käsitykset kaksintaistelusta olivat muuttuneet hyvin suuresti.

Toden totta, mikäpä muu riisuu ennakkoluuloja yhtä tehokkaasti kuin kaksipuolinen mättäminen?

-Ink-tiimin mediahessu, Veeti

Tiimi4 Vlogi

Tutustumassa työelämään Music Against Drugs ry:ssä

Kuvassa Nean TET-jakson aikana askartelemia pinssejä ja sydän Fimo-massasta.

Aluksi kun lähdin kotoa oli ihan normaali olo, ei jännittänyt tai muutakaan, mutta bussissa ennen kun jäin pois niin alkoi sellanen pieni jännitys. Astuin ulko-ovesta sisään, riisuin ulkovaatteet, jännitys kasvaa ja kasvaa, että miten ne mut ottaa TET-jaksolle. Jännitys kumminkin loppu ajan kanssa. Tiesin koko ajan, että joudun esittelemään itseni jotenkin. Siihen asti, kun sain oman vuoron olin aivan jännittynyt. Heti sen jälkeen olin aivan innoissani, että mitä tästä TET-jaksosta tulee.

TET-paikkaa oli tosi vaikea löytää, onneksi papalla tuli mieleen tämä ja kysyi. Kieltämättä paikan etsimiseen meni paljon aikaa, mutta pääasia on, että tää tuli tarjolle. Ja oon tyytyväinen tähän paikkaan, parempihan tää on, kuin istua linja-auton kyydissä kuusi tuntia. Täällä oon kumminki saanu tehdä mm: pinssejä,
mokkapaloja, fimoilua, kaupassa käyntiä (hakemassa välineitä),
kirjoitellu tekstiä, haastatellut (joka oli hauskaa).

TET-jaksolta en odota sillä tavalla mitään, mutta tätä oon kyllä odottanu. Odotin innolla myös seuraavaa päivää, kun kuulin mitä me tiistaina tehdään. Mun mielestä tettiin oli hauska tulla ja tutustua työelämään. TET-jakso saisi olla ehkä päivän tai jopa kaksikin pidempi.

Työympäristö on mukava, toimistolla on myös todella kivasti laitettu huone, jossa tehdään enemmän hiljaisesti ja saa tehdä siellä työt rauhassa. Ja muutenkin toimistolla on sellainen lepponen fiilis ja kaikki on ystävällisiä toisille. Työaika on sopiva maanantaina 10.00–16.00 ja tiistaina 9.00–15.00, eikä vaikuta mitenkään pitkältä tai myöhältä varsinkaan maanantaina. Tetissä on muutenkin mukava olla, saa vähän vaihtelua ankeeseen kouluelämään, vaikka koulussa olis mukava olla kavereiden kanssa.

– Nea Holmberg, Vaajakummun koulu, 7.lk

Valtakunnallisen bändikilpailun finaalitapahtuma la 10.12.2016 klo 18–22 Jyväskylän Veturitalleilla

Music Against Drugs ry järjestää valtakunnallisen bändikilpailun finaalin la 10.12.2016 klo 18–22 Jyväskylän Veturitalleilla. Finaalitapahtumassa esiintyy neljä nettiäänestyksessä eniten ääniä kerännyttä bändiä, jotka on nähty paikallisten Music Against Drugs -iltatapahtumien lavalla ympäri Suomea.

Finaalitapahtumassa lavalle nousevat ja voitosta sekä huikeista palkinnoista kilpailevat: Wasted By Time (Kajaani), Karmament (Joensuu), Total Fiasco (Pori) ja Blue Acid (Kuopio)!

Finaalitapahtuman ohjelmassa on bändien esiintymisten lisäksi luvassa mm. toimintapisteitä ja DJ. Tapahtuman aikana palvelee Kulttuurikahvila Kisko.

Tapahtuma on kaikille avoin sekä päihteetön.
Tapahtumaan on vapaa pääsy!

Lisätietoja finaalitapahtumasta Facebookissa.

 

Tervetuloa!

 

Music Against Drugs -bändikilpailun finaaliäänestys on nyt auki!

Music Against Drugs -bändikilpailun valtakunnallinen finaalitapahtuma järjestetään la 10.12.2016 klo 18-22 Veturitalleilla, Jyväskylässä.

Nyt on käynnistynyt nettiäänestys, jonka perusteella neljä eniten ääniä saanutta bändiä nousee esiintymään Finaalilavalle.

Äänestyksessä ovat mukana seuraavat bändit:

Käy äänestämässä suosikkiasi osoitteessa www.musicagainstdrugs.info/finaaliaanestys. Äänestys päättyy sunnuntaina 27.11.2016 klo 23:59.

Tiimiharjoittelija-blogi, Tiina Harju (vko 7)


Kaikkien on saatava kulkee se oma tie – Muuten maalissa ei tunnu, että ollaan siellä.

 

Vaatteitani, ulkonäköäni ja hiustyyliäni haukuttiin sekä nälvittiin. Joka vuosi yhteisenä koulukuvauspäivänä vaatteitani pilkattiin ja kuinka minä pilaan olemuksellani koko luokkakuvan. Nuo sanat osuivat ja upposivat kuin nuolet. Vaatteisiini piirrettiin ja minut valittiin aina koulun liikuntatunneilla joukkueeseen viimeisenä. Olen yrittänyt unohtaa ne vuodet, käsitellä niitä etteivät ne häiritse, mutta ikävä kyllä ne satuttavat yhä. Se pieni tyttö joka kasvoi tuntien, ettei kukaan pidä hänestä tai kuuntele häntä, kulkee edelleen mukanani. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Joku saattaisi vain sanoa, että se kaikki on ollutta ja  mennyttä. Unohda menneet ja jatka elämääsi. Voi kun se kävisikin yhtä helposti.

Kun valmistuin painotuotantoassistentiksi keväällä vuonna  2013, ajattelin vihdoin ja viimein, nyt jos koskaan asiani varmasti lähtisivät järjestymään. Minulla oli vihdoinkin ammatti, voisin unohtaa kaiken sen ikävän mitä sekä peruskoulussa, että ammattiopistossa tapahtui. En osannut edes itsekään ajatella, että kiusatuksi joutuminen jättäisi minuun jälkensä ja jotka olisivat läsnä vielä vuosia myöhemminkin. Pahimmillaan kiusaaminen voi viedä nuorelta jopa elämisen ilon.

Vaikutukset näkyvät mm. silloin, jos joku kehuu minua. Hämmennyn siitä, enkä välttämättä osaa ottaa kiitosta vastaan siten kuin pitäisi. Pidän itseäni toissijaisena, annan helposti muiden mielipiteiden jyrätä omieni yli ja pienikin vastoinkäyminen voi saada minut tuntemaan itseni epäonnistuneeksi. En ole saanut riittävästi kokea, miltä tuntuu onnistua jossakin. Sitäkin enemmän olen joutunut kuuntelemaan syytöksiä ja tiedän paremmin miltä tuntuu epäonnistua. Eikö sen pitäisi olla juuri päinvastoin? Kuinka moni tulee ajatelleeksi, että millaiset vaikutukset sillä kaikella voi olla sellaiseen nuoreen jolla on koko elämä vielä edessä? Puhumattakaan peruskoulua käyvästä lapsesta. Tulee tunne siitä, että ehkä se ongelma todellakin olen vain minä itse.

Blogikuva1

Kuvassa tämän blogitekstin kirjoittanut Tiina Harju.


Tätä tekstiä kirjoittaessani olen jo 26-vuotias, mutta nuorisolaki määrittelee minut silti nuoreksi. Nuoreksi aikuiseksi. Olen pitkäaikaistyötön, joka on täyttänyt työhakemuksia pääsemättä edes haastatteluihin, hakenut opiskelemaan saaden aina “
et tullut hyväksytyksi koulutukseen” -kirjeitä. Onko se siis ihme, että tuntee itsensä epäonnistuneeksi, turhaksi ja mitättömäksi? Pakostakin sitä tulee miettineeksi, että kannattaako enää edes yrittää? Motivaatio laskee. Kehotetaan ja kannustetaan olemaan oma itsensä. Tavoittelemaan unelmia. Kuinka se voi onnistua, jos siihen ei anneta edes mahdollisuutta?

 

 

Tuon nyt ensimmäisen kerran ne vuosia pääni sisällä olleet ajatukset ja pohdinnat kaikkien luettavaksi. Sanotaan, että nuorissa on tulevaisuus, mutta jos nuorelta viedään mahdollisuus kouluttautua, päästä työelämään ja ylipäätään ote omaan elämään, kuinka voidaan olettaa että meissä mitään tulevaisuutta on?

Ajatuksiani voi käydä lukemassa enemmän KSML:n Stoori.fi-blogiportaalissa.

Pyrin vaikuttamaan blogissani siihen, että nimenomaan nuoret saisivat oman äänensä kuuluviin ja meitä kuunneltaisiin. Blogiini pääset seuraavaa linkkiä klikkaamalla: Nuoren ääni kuuluviin

 

Tiimiharjoittelija-vlogi, Mikko Makkonen (vko 6)

Tiimiharjoittelija-blogi, Senni Sahila (vko 3)

Miksi itsensä etsimisestä rangaistaan?

 

Olin ensimmäinen joulukuuta 2015 SOSTE:n järjestämillä Lasten terveyskäräjillä, jossa keskusteltiin nuorten hyvinvoinnista koulun, vanhempien ja nuorten näkökulmasta. Siellä nostettiin esille mielestäni hyvinkin mielenkiintoinen ja vähän puhuttu aihe siitä, kuinka nuorelta jo hyvässä lykyssä 14-vuotiaana vaaditaan tietoa siitä, mitä “isona” aikoo tehdä. Yläasteen kasiluokalla vanhemmat, koulu, sukulaiset kyselevät jo, että “minne kouluun sinä haet?” Heti iskostetaan mieleen, että pitäisi jo tietää.

Haetaan paniikissa kouluun, jossa ensimmäisen vuoden jälkeen todetaankin, ettei “oo mun juttu”. On mahdollisesti ajauduttu jo pois kotikaupungista. Siinä sitten ollaan hukassa. Koulun vaihtaminen, ikävä prosessi. Kaikki kyselevät, mites se koulu nyt noin jäi kesken. Niin sitä vaan lusmuillaan “eikä haluta käydä koulussa”. Eihän sitä halutakaan, kun ei oikeastaan kiinnosta valmistuuko sitä vai ei, ei ole motivaatiota mikä veisi eteenpäin. Miksei täten rohkaista mieluummin etsimään uutta ja todeta “hyvä, kyllä se oma ala sieltä vielä löytyy”?

Entäs sen jälkeen, kun on käyty ammattikoulussa joku ala, joka ei niin ollutkaan oma juttu? On käyty lukio, mutta ei ole vieläkään varma jatko-opinnoista? Taas kysellään ja kysellään. “Mitäs nyt, kai alat lukemaan kemiaa, olithan jo pienestä pitäen halunnut lääkäriksi, hae?” Vihjailua. Olisi kiire jo käydä jollekin ammatin tielle, onhan sitä jo kohta 20-vuotias.

Koulutuspolitiikka tukee myös samaa linjaa. Ettehän opiskele kauan, menkää jo töihin. Taloudellisesti Suomessa opiskelu on tietyissä olosuhteissa helppoa. Saahan sitä opintorahoja ja lainoja. Mutta entä jos oletkin jo jonkin alan opiskellut, ja ehkä hankkinut vähän perhettä? Ja nyt “vasta” olet löytänyt intohimosi. Ei välttämättä olekaan enää niin helppoa toteuttaa unelmaansa.

Elämä on lyhyt, miksi tehdä jotakin sellaista mistä ei oikeasti pidä. Nuorenakaan. Elämässä pitäisi saada olla onnellinen ja etsiä vapaasti sitä omaa juttuaan. Aina sanotaan, on koko elämä aikaa, mutta käytännössä sitä ei kuitenkaan saisi noin noudattaa. Pitäisi heti valmistua, heti päästä töihin, siinä ohessa hukata oma intohimo harrastuksiaan ja omia mielenkiinnonkohteita kohtaan.

Mielestäni nykyinen ajatusmaailma asettaa nuorille suuret paineet itsensä löytämisestä ja toteuttamisesta, koska ihmiset ovat erilaisia ja kaikilla menee eri aika siihen, että oikeasti löytää sen oman juttunsa. Jokaista yksilöä pitäisi tukea hänen omien rajojensa mukaan, eikä pakottaa tiettyihin raameihin.

Senni Sahila