Taukojumppaa uusissa Nipponsportin tatameissa.

Music Against Drugs:in tilat saivat piristystä, kun Nipponsportilta tilatut tatamit saapuivat taukojumppahuoneeseen koristamaan lattioita. Matot luovat viihtyisyyttä, eikä erillisiä jumppamattoja tarvitse nyt kanniskella erikseen tiloihin. Aikaa säästyy siis huomattavasti ja polvetkin kiittävät. Kaatumisia ei tarvitse nyt pelätä, koska tatamit pysyvät myös hyvin paikallaan. Tatamissa on väreinä punainen ja sininen. Taukojumppahuoneessa on myös helpompaa pelata pallopelejä, kun sukat eivät luista lattioita pitkin. Tatamit estävät myös kaikumista, joten tilassa on myös helppo rentoutua vaikkapa musiikin kanssa.

Kyselimme taukojumppavastaavalta Siiriltä, mitä mieltä hän on uusista tatameista:

 

Miltä uusi lattiamatto on tuntunut jalkojesi alla? Onko se helpottanut tuokioita?

– Erinomainen polvillaan olemiseen ja hyvä selälle. Matto on paksu ja miellyttävä ihoa vasten.

 

Koetko, että matto on auttanut taukojumppien järjestämisessä?

– Kyllä, koska nyt ei ole tarvetta kannella jumppamattoja ympäri huonetta. Kaikkien on helppo ottaa paikkoja, koska ruudut auttavat hahmottamisessa. Ihmisillä on enemmän tilaa toimia.

 

Yleinen mielipide matosta:

Värit ovat mieluisat ja tasaiset.

 

Kysyimme myös mielipidettä taukojumpissa aktiivisesti käyneeltä Jannelta, mitä mieltä hän on uudesta tatamista:
”Matto on tuntunut pehmeältä. Se tuo hyvää kontrastia ja väriä huoneeseen, kiva lisä taukojumppaan.”


Nipponsportin löydät Instagramista, Facebookista ja hashtageilla:

Instagram: @nipponsport

Facebook sivu:
https://www.facebook.com/nipponsport.fi/

#nipponsportfi

 

Tässä linkki matto-ostoksiin: https://www.nipponsport.fi/kamppailulajit/varusteet/tatamit-ja-matot

Suuret kiitokset Nipponsportille alennetulla hinnalla saadusta tatamista ja järjestömme tilojen liikunnallistamisen tukemisesta. 🙂

– Media- ja viestintätiimi

Esittelyssä ohjaus- ja tapahtumatiimi

Esittelyssä media- ja viestintätiimi

 

Tiimiimme kuuluu Pepe, Pinja, Niina, Salla & Minja.
Meidän keskiarvoinen ikämme on 21,2-vuotta.

60% pitää ananaksesta
100% pitää kahvista
100% juo kahvia
80% kokee haasteet mieluisaksi

 

Mikä on paras lahja minkä olet antanut?

Salla: Matkan toiseen maahan

Pinja: Elokuva

Niina: Pehmolelu

Minja: Keikkaliput.

Pepe: Nimeltämainitsematon LP-levy

 

Jos saisit olla matelija, mikä matelija olisit?

Salla: Coelohypsis

Pinja: Iguaani.

Niina: Kameleontti

Minja: Käärme.

Pepe: Kilpikonna

 

Jos pitäisi valita, olisitko mielummin kädetön vai jalaton, miksi?

Salla: Jalaton, koska teknologia kehittyy niin nopeaa vauhtia, että uusien jalkojen saaminen ei olisi mahdottomuus pian.

Pinja: En tiedä

Niina: Jalaton, koska ilman käsiä joutuisin luopumaan kaikista harrastuksistani tai opettelemaan ne uudelleen jaloilla.

Minja: Jalaton, koska tarvitsen käsiä enemmän.

Pepe: Jalaton, ettei tarttis kävellä

 

Osaamme:
Videoiden kuvaaminen, graafinen suunnittelu, valokuvaus, editointi, journalismi,
äänitekniikka, järjestelmäkameran/kaluston käyttäminen.

Ensimmäinen yhteinen aktiviteetti oli:
Ryhmäkuvan ottaminen ja sen suunnittelu.

Tiimin yhteiset tavoitteet:
Tiimityöskentely, kommunikointi, luottamus omaan ja muiden osaamiseen, aikataulutus, kunnioitus, kannustaminen, auttaminen ja uusien asioiden oppiminen.

Kuvan lähde: https://www.pexels.com/photo/close-up-green-nature-plant-207269/

Haastattelussa Ink-tiimin Ulla

Kuka olet, mistä tulet?

Olen Ulla,  23-vuotias yksin Jyväskylän keskustassa elävä nuori nainen. Olen alunperin lähtöisin maalta Sumiaisista, noin tuhannen asukkaan pikkukylästä, joka sijaitsee Keski-Suomessa. En kestänyt elämääni teini-iässä siellä ja halusin aina kaupungin humuun (nyt arvostan maaseudun rauhaa), joten muutin 17-vuotiaana serkkuni kanssa Voionmaalle Jyväskylään kämppiksiksi. Aikaa on kulunut nyt 7-vuotta. Olen käynyt läpi monenlaiset nuoruusajan myllerrykset, surut, sekoilut ja parhaimmat muistoni täällä. Tämä kaupunki todella tuntuu kodilta, eikä minulla ole halua lähteä täältä…ainakaan vielä.
Mulla on muutama todella hyvä ystäväkin vielä täällä. <3

Opiskelin vuoden Sepän lukiossa.  Lukeminen, pänttääminen ja kuuden palkin jaksot ei oikein lähtenyt sujumaan, enkä meinannut saada kavereita sieltä. Noh, päätin vaihtaa alaa, joten lähdin hoitsukouluun opiskelemaan ja suuntauduin vammaistyöhön. Opiskeluni venyi neljään vuoteen ja sitten minusta tuli lähihoitaja.

Nyt olen tässä. Taas kokemuksia rikkaampana, Music Against Drugs ry:ssä! Tänne päädyin Googlen kautta googlaamalla ”luovat työharjoittelupaikat Jyväskylässä” ja olin Kelan tahojen kanssa pohtinut itselleni hommia. Tämä tuntui oikealta paikalta, kun kuitenkin tämä vahvistaa jo minussa olevia taitoja. Täällä pääsen ohjaamaan ryhmääni, käyttämään luovuuttani ja saan olla minä. Voin näyttää itseni ja olla herkkä! Tämä on tarjonnut minulle sellaista, mitä en ole ennen missään työpaikoissa kokenut. Koen kuuluvani tänne.

Tällä hetkellä, tässä kirjoittaessani koen hyvän olon ja onnen tunnetta, koen onnistumista, voimaantumista… kaikenlaisia tunteita. Mietin myös kulunutta puolentoista vuoden työttömyystaustaani ja yritän ymmärtää, että vau! Nyt elämä avasi mulle uuden oven, vaikka pitkään olin turhaunut siitä, ettei elämä enää tule tarjoamaan mulle mitään. Vapaa-aika sujuu kavereiden parissa, tulevaisuudesta haaveillessa, musiikin suurkuluttamisessa, pyykätessä, siivotessa, kirppareilla käymisessä, välillä lenkkeilessä ja kännykällä kuvaillessa,  joita sitten pommitan someen. Joogaa unohtamatta!

Mitä touhuilet tiimissä?

Tiimissä tulee touhuiltua kaikenlaista, mun henkilökohtaisista vahvuuksistani olen hyödyntänyt mm. joogaa ja ohjasinkin ensimmäisen elämäni joogatunnin meidän toimiston porukalle. Tykkään ja inhoan esiintymistä samaan aikaan, jännitin jo aamulla ennen töihin menoa, että tykätäänköhän tästä siellä. Palaute oli hyvää ja olin ja olen ylpeä, että tein sen. Välillä pitää mennä omalle epämukavuusalueelleen.

Olen sopivan ”sekopää”, mutta myös kaikkensa antava tyyppi meidän tiimiin. Olen omalta osaltani luomassa henkeä. Toivon, että muut ovat oppineet musta jotain, sillä itse opin heiltä joka päivä. 🙂

Lempimusaa?

Lempparimusaa on vaikea määritellä tai erityisesti mitään genreä, jospa laitan tähän neljä suosikkia eri genreistä (pop, rock, indie, räppi) vois olla aika suuntaa antavia, mitkä miellyttää niin saa vähän käsitystä! Coldplay menee bändinä kyllä aikalailla ykköseks.

Lapsuuden sankari?

Lapsuuden sankari mulla oli ehdottomasti mun mummu. Se leipoi aina Ullan päivinä mansikkakakkua ja soitin sille kun oli hätä. Se jaksoi viedä mua viulusoittotunneille ja autossa odotti eväät valmiina, kun pääsin nälkäisenä takaisin. Leffoista ei tuu kamalasta mieleen.. lempparikirjahahmot lapsena ainakin oli Minttu-kirjat ja Viiru ja Pesonen.

Pahin pelkosi?

Mun suurimpia pelkoja on se, että jollekin läheiselle käy jotain kamalaa. Tai että menetän jonkun ihan yhtäkkiä. Mulla on tietynlainen menettämisen pelko. Se on varmaan aika yleistä loppujen lopuks.

Kumman valitsisit mielummin, että robotit hallitsisivat maailmaa vai alienit?

Maapallon valtaukseen valitsisin mielummin robotit, koska niitä voi tarvittaessa yrittää jotenkin tuhota. Alieneilla ois isompi voima hallitsemiseen ja hommat ois ihan niiden armoilla.

Musiikista vai liikunnasta luopuminen?

Noh molemmista saa niin hyvät vibat, että tää kysymys on aika rankka. Mielummin luopuisin liikunnasta. Elän musiikille.

Viiden vuoden päästä?

Itseni kuvittelen näkeväni viiden vuoden päästä.. onnellisena, elämässä edenneenä ja jotakin itsestään maailmalle antaneeni. Haluisin saada oikeesti jotain konkreettista aikaiseksi. Sosiaalisella tai musiikillisella alalla toimiminen ois just unelmaa!

Tuleeko kinkku juuston päälle vai juusto kinkun päälle?

Noh, mä meen varmaan aika fiilispohjalta tai ajattelematta asiaa.

Haastateltavana Ulla Honkonen

Tiimihommia Matarankadulla

Saavuin Ink-tiimiin 18.9.2017. Olin aiemmin käynyt työllisyyspalvelujen toimistossa, josta minulle suositeltiin tätä paikkaa. Niinpä päätin hakea tänne. Alussa oli pientä jännitystä, mutta ajan kuluessa asiat ovat alkaneet sujua paremmin.

Ensimmäinen viikko oli varsin erikoinen. Maanantaina saavuin töihin ensimmäistä kertaa ja silloin toimistossa valmisteltiin kuumeisesti tulevaa leirimatkaa. Itse en lähtenyt mukaan, sillä en ole leiri-ihmisiä. Keskiviikkona saavuttuani töihin muu porukka pakkasi tarvikkeet ja lähti. En kuitenkaan jäänyt aivan yksin toimistolle, sillä paikalle jäi myös muutama muu henkilö. Aluksi tuntui hieman omituiselta olla miltei yksin toimistossa, mutta totuin siihen nopeasti. Kolmessa päivässä tekaisin kaksi julistetta, mikä on varsin kunnioitettava saavutus. Loppuviikko sujui rauhallisissa merkeissä ja perjantaina muu porukka palasi leiriltä.

Toisella viikolla ei tapahtunut mitään erikoista, tein lähinnä annettuja työtehtäviä. Ink-tiimissä ollessani olen oppinut käyttämään Google Drivea ja muita pilvipalveluita. Tiimijakson ansiosta en enää epäröi käyttää niitä. Toisinaan olen päässyt osallistumaan erilaisiin seuraleikkeihin ja yhteisiin tapahtumiin. Se on tuonut mukavaa viihdykettä työn keskelle. Vaikka useimmiten hommat sujuvat hyvin, joskus vastaan on tullut ongelmia.

Muutoksia-fest oli muuten antoisa, mutta muutaman kerran olin vähällä nukahtaa, sillä tilaisuudessa oli turhan paljon puheita eri henkilöiltä. Tilaisuudessa esiintyi myös Elastinen, joka kertoi siitä, miten oli noussut nykyiseen uraansa. Vaikka en olekaan Elastisen fani, pidin hänen kertomuksestaan.

Joka maanantain lopuksi on ollut liikuntaa, joka on ollut mm. joogaa, pingistä ja Crash Team Racing-pelin pelaamista. Neljä pelaajaa ohjastaa Crash Bandicoot-pelisarjasta tuttuja hahmoja kilparadoilla autoissaan. Vaikka useimmiten olen jäänyt pelissä joko kolmanneksi tai neljänneksi, en ole suuttunut. Nykyään aikuisiällä olen oppinut, että osallistuminen on tärkeämpää kuin voitto.

Tiistaisin päivän aluksi on Hyvä olo -tuokio. Tuokion aikana on puhuttu päihteiden käytön ehkäisystä ja tehty tehtäviä verkossa.Aina keskiviikon lopuksi tiimi on mennyt vierailemaan jossakin paikassa. Tähän mennessä on vierailtu YAD:illa, Jyväskylän oppisopimuskeskuksessa ja Naavassa. Torstaisin aamupäivällä on tulevaisuuden polku. Siinä on käyty läpi mm. jännittämistä ja esiintymistä. Perjantaisin kirjoitellaan viikkofiilikset ja päivän lopuksi on levyraati. Joka päivälle on tapahtumia, joten täällä oleminen ei ole pelkkää tylsää konttorirotan työtä.

Joskus tiimin jäsen menee yksilövalmennukseen tiimivalmentajan kanssa. Yksilövalmennuksessa keskustellaan mm. jäsenen tulevaisuudensuunnitelmista, mahdollisesta opiskelusta tai työllistymisestä. Ink-tiimissä on erilaisia tiimejä, jotka tekevät omia työtehtäviään. Joskus tiimit tekevät yhteisiä projekteja. Tiimejä ovat media- ja viestintätiimi, pelitiimi, YMA-tiimi, tapahtumatiimi ja keittiötiimi. Viimeksi mainitulle kiitokset yhteisruokailuista ja brunssista.

Tiimijakson aikana on ollut sekä hyviä että huonoja päiviä. Joka tapauksessa tästä tulee taas uusi kokemus elämääni.

 

Antti Arvola, tiimiharjoittelija

Kesäni Kesätiimissä

Kesää voi viettää monella eri tapaa.
Joku voi olla kesätöissä jäätelökioskilla, joku voi opiskella kesäopintoja tai joku voi vain saada yöseuraa Kirkkopuiston puluista. Itselläni ei ihan noissa piireissä kesä sujunut, vaikka kadulla hengasinkin kahden loistotyypin kanssa ja häiritsin ihmisiä kyselemällä heiltä syvällisiä kysymyksiä.

Miksi tein noin, saatat kysyä. No, teimme kahden kaverini kanssa pienen ja useitakin tahoja ilahduttavan tempauksen kyselemällä Kompassilla ihmisiltä, mikä teki heidät onnelliseksi juuri sillä hetkellä. Saattaa kuulostaa hieman ahdistavalta ja oudolta, mutta näin me tehtiin. Päädyimme kehittämään tempausta porukalla, päästyämme viideksi viikoksi pilottikokeiluun Music Against Drugs ry:lle. Pilottikokeilua kutsuttiin Kesätiimiksi, joka kesti vain viisi viikkoa kesästä, heinäkuun toiselta viikolta elokuun toiselle puoleen väliin. Jakso oli lyhyt mutta ytimekäs, työntäyteinen mutta innostava ja viihdyttävä.

Itse päädyin Music Against Drugs ry:lle erään onnenkantamoisen kautta. Viime keväänä huhtikuun paikkeilla, etsin itselleni harjoittelupaikkaa, sillä olen opiskelijana korkeakoulussa. En rehellisyyden nimissä edes tiennyt, millaista paikkaa etsisin, Googletin vain kaikkia mahdollisia Jyväskylän alueen nuorisotoimintaa järjestäviä tahoja. Vahingossa löysin Music Against Drugs ry:n nettisivut, ja sillä puhuttiin jostain Ink-tiimistä. Ensi ajatus Ink-tiimistä oli hieman hämmentynyt, sillä siitä tuli mieleen suomennoksen jälkeen “muste”, mutta tutkittuani pari minuuttia lisää, huomasin, etten ollut vieläkään aivan kartalla, mutta en välittänyt siitä, sillä kyseessä oli kuitenkin ehkäisevää päihdetyötä tekevä järjestö, ja sellainen työnteko kiinnostaa minua opiskelujen päätyttyä. Laitoin hakemuksen, jossa kysyin, että saisiko heiltä kesäksi harjoittelupaikkaa, sillä sellaista tarvitsin, jotta saisin kesäksi opintotuen.

Odottelin vähän aikaa vastausta, kunnes sain kuin sainkin puhelinsoiton, jota olin innoissani toivonut. Valitettavasti innostus hiipui pian, kun minulle kerrottiin, ettei Ink-tiimitoimintaa järjestetä lähtökohtaisesti kesäisin. No, ei asialle tietenkään voinut mitään, mutta vähän kyllä harmitti. Kului muutama viikko lisää, kun yhtäkkiä sainkin uuden puhelinsoiton. Minulle sanottiin, että Music Against Drugs aikoi kokeilla kesäksi nuorista koostuvan tiimi järjestämistä, jossa voisimme päästä toteuttamaan itseämme hieman lyhyemmässä jaksossa kuin mitä Ink-tiimit yleensä ovat. Minulta kysyttiin, olinko vielä kiinnostunut tulemaan heille tähän kokeilutiimiin. Onneksi minun ei tarvinnut kauaa miettiä, sillä en ollut saanut loppukesäksi harjoittelupaikkaa, joten  mieluusti otin paikan vastaan.

Heinäkuu lähestyi ja siirryin Väinönkadulle, jossa tapasin tiimini. Olimme toisillemme ennestään tuntemattomia, eikä kukaan meistä tuntenut ohjaajiakaan sen paremmin. Uusien ihmisten tapaaminen jännittää aina, mutta jotenkin me saimme lähes samantien pyörät pyörimään ja suunnittelutyön alkamaan sen suhteen, mitä me tuon viiden viikon aikana tekisimme. Ihan ensimmäisinä päivinä listasimme ajatuksia, mitä haluaisimme tehdä, mikä meitä kiinnosti ja mitä me osasimme tehdä ennestään. Siinä istuttiin sohvilla ja alettiin ihan “out of nowhere” puhumaan asioista, kuten erilaisista ruokavalioista, koulukiusaamisesta, somekulttuurista jne. kunnes huomattiin, että asetelmamme muistutti aika pitkälti Talk Show meininkiä ja me saimme siitä ehkä parhaimman idean ikinä: tehdään sosiaaliseen mediaan keskusteluvideoita, joissa mietittäis ja pohdittais ajankohtaisia asioita.

Ensin piti opetella livestriimaamista, ja me saimme pikaisen oppitunnin sen suhteen, ja olimmekin valmiita rakentamaan studio itsellemme. Linjasimme myös aiheen, mistä keskustelisimme. Aiheita oli vaikka muille jakaa ja jos meillä olisi ollut vähän enemmän aikaa, niin olisimme varmaan voineet tehdä paljonkin videoita, mutta me ehdittiin tehdä kaksi, mikä sekin oli mieletön voitto ja saavutus. Aiheiksi meille muodostui “Nuoret ja Somekulttuuri” ja “Erilaisuus”. Ihan tällaisilla kevyillä aiheilla siis mentiin. Molemmista videoista tuli tunnin mittaisia, ja vaikka teknisten ongelmien vuoksi videot eivät aina pitäneet ääntä tai kuvaa, niin meillä itsellämme ainakin oli hauskaa. Ja sehän tarkoitus olikin, että kolme kaverusta keskustelee asioista, jotka heitä itseään kiinnostivat kovasti.

Striimien lisäksi me järjestimme kesägallup-tempauksen, josta pienessä alustuksessani mainitsin. Aiheen suunnittelussa ja plakaatin teossa ei mennyt kauaakaan ja pian lähdimmekin Väinönkadulta kävelemään kompassille pyytämään ihmisiä kirjoittamaan ajatuksiaan kysymykseen “Mikä tekee sinut onnelliseksi juuri nyt?”. Alkuun jännitti, että miten hommat lähtevät sujumaan ja aika moni arastelikin kirjoittaa tauluun, mutta jotkut keräsivät rohkeutta tulla kysymään, että mitä ihmettä me keskellä kävelykatua seisottiin kysymässä syvällisiä “random”-ihmisiltä. Pian kuitenkin selvennettiin, keitä me olemme ja miksi olimme siellä. Ja parin tunnin seisoskelun ja ihmisten kanssa jutustelun jälkeen saimme taulun täyteen ajatuksia. Ehkä mieleenpainuvimmat kirjoitukset olivat “Donitsi”, “Robottipölynimuri” ja “-30% lohikeitto”

Toisen gallupin teimme Mataralle, jonne Music Against Drugsin toimitilatkin siirtyivät, aiheella: “Miten voit tehdä jonkun toisen ihmisen onnelliseksi?” Kiersimme kaikki mahdolliset Mataran järjestöt, jotka olivat palanneet kesälomalta ja kävimme esittäytymässä heille ja pyytämässä ajatuksia tauluumme. Järjestöt, joita tapasimme, olivat innoissaan tekstistämme, vaikka he myönsivät, että aihe oli vaativa. He kuitenkin pitivät ajatuksesta, että tulimme yllättäen heiltä asiaa kysymään ja ehkä hieman häiriköimään heidän työpäiviään. Saimme taulun täyteen, ja saimme myös tiedotettua Mataran väelle, että muutimme heidän naapuriin. Samalla, kun opettelimme striimivideoiden tekemistä, saimme myös opetusta kameroiden käytöstä. Olin aiemminkin kuvannut kameralla, mutta en koskaan ajatellut sen olevan todella mutkikasta. Tai ei se mitään kvanttifysiikkaa ollut, mutta nyt ymmärsin vähän paremmin kaikkien nappien merkitykset järjestelmäkameroissa. Ennen otin vain kuvia, miettimättä sen kummemmin, miten sitä kameraa voisi oikeasti käyttää. No myönnettäköön, että vaikka ehkä jotain opin, niin suurin osa opetuksesta valui viemäristä alas, kun en ole päässyt käyttämään kameraa vähään aikaan. Oli kuitenkin hauska oppia.

Päivät alkoivat vähentyä, ja me halusimme kehitellä jotain hauskaa ohjaajillemme.Olimme jo jonkin aikaa yrittäneet järjestää pientä pilaa meidän mentorille, mutta ne pilat eivät aina oikein onnistuneet. Piti keksiä jotain parempaa. Eräänä loppukesän aamuna keksimme järjestää ohjaajillemme ”Escape Room”-pilan. Suunnittelimme pakohuonetta yli viikon ja me kielsimme ohjaajiamme tulemasta huoneeseen, tai muuten suunnitelma olisi mennyt pilalle. Toimiston väki varmaan luuli, että me muutuimme antisosiaalisiksi, koska me vetäydyimme huoneeseen ja olimme merkanneet oviin kylttejä, jotka kielsivät sisäänpääsyn ulkopuolisilta. Meillä oli jopa salainen koputuskoodi, jota me ei kyllä aina muistettu käyttää. Me rakensimme pakohuoneen täyteen erilaisia tehtäviä, ei ehkä kovin spektaakkelinomaisia, koska meillä ei ollut sellaista välineistöä, mutta saimme aikaiseksi ihan hauskoja inside-läpällä muodotettuja tehtäviä. Ja parhainta hommassa oli, että me kuvasimme sen koko heidän toilailunsa siellä. Me piilotimme kameran huoneeseen, ja kun viimein koitti Kesätiimin läksiäiset, pistimme ohjaajamme suorittamaan tehtävää, ja naureskellen katselimme muun henkilökunnan kanssa, kun rakkaat ohjaajamme yrittivät selviytyä ulos huoneesta.

Kesätiimin aika kului yllättävän nopeasti, enkä olisi halunnut sitä lopettaa niin pian. Vaikka teimme kaikkea kreisiä ja mielettömän siistejä juttuja, niin minulle se ei ollut kaikkein tärkein tai merkityksellisin asia. Kaikkein parasta minulle oli huomata, että me kolmestaan loimme mielettömän hyvän tiimin, ja itselleni henkilökohtaisesti, tunsin, että sain olla oma itseni heidän kanssaan. Ja vielä hienompaa asiasta teki meidän ohjaajat, ja heidän antamansa tuki. Aina emme viettäneet heidän kanssaan aikaa, sillä heillä oli toimiston muuttokuviot meneillään ja tietenkin heidän omat työtehtävät, jotka piti hoitaa, mutta tieto siitä, että he olivat meidän tukenamme koko ajan kaikessa, mitä me ikinä saimmekaan päähämme.

Alunperin tulin Music Against Drugsille harjoitteluun, jotta saisin kouluhommat pois alta, ja hommat hoidettua. En vain osannut arvata, että siitä kesästä tuli elämäni parasta aikaa. Olin aiemmin tänä vuonna ollut pahassa fiiliksessä, koska olin palannut ulkomailta vapaaehtoistyöstä, joka ei ollutkaan sujunut kauhean hyvin. Päästyäni kesätiimiin, tunsin oloni parantuvan huimasti. En ole vielä täysin onnistunut korjaamaan itseäni, mutta tiedän meneväni koko ajan parempaan suuntaan. Siitä suuri kiitos kuuluu kahdelle muulle kesätiimin jäsenelle Ullalle ja Jesselle, jotka hyväksyivät minut porukkaansa sellaisena kuin olen. Ja kiitokset myös Anssille, Miialle ja Iikalle, jotka tukivat ja kannustivat eteenpäin.

Kylmä kesä ohitettiin, ollaan ny marraskuussa, ja sain mahdollisuuden jatkaa Ink-tiimissä.
Saas nähdä, mihin tästä vielä päädyn. 😉

Sonja Salonen,

kesätiimi 2017

Mintun ja Rosan TET-kuulumisia

Tulimme TET-harjoitteluun Music Against Drugs ry:hyn maanantaina. Olimme innokkaita ottamaan tulevan viikon vastaan, eikä kumpaakaan meistä jännittänyt erityisemmin. Tullessamme toimistolle esittelimme itsemme muutamalle ihmiselle. Kaikki olivat todella mukavia ja iloisia. Harmiksemme ohjaajamme Miia sairastui, mutta onneksi toimiston muu väki auttoi meitä tehtävissä ja antoi niitä lisää. Ensimmäinen päivä meni tutustuessa yhdistykseen ja sen toimintaan. Päivän lopuksi pumppasimme myös jumppapalloja toimiston olohuoneeseen. Lähdimme kotiin hyvillä mielin ja seuraavaa päivää odottaen.

Toisena päivänä homma oli jo tutumpaa kuin maanantaina. Saimme arvioitavaksi paljon julisteita, joita laitetaan esille kouluihin. Kirjoitimme jokaisesta julisteesta hyviä ja huonoja puolia, mikä veikin koko päivän. Pidimme välissä myös tauon olohuoneessa, jossa on nyrkkeilysäkki, jumppapalloja, säkkituoleja, pingispöytä ja keinu. Ihmiset olivat jo tutumpia ja paikka alkoi tuntua siltä, että täällä olisi kiva työskennellä vaikka aikuisena.

Keskiviikkona katsoimme julisteet loppuun ja saimme testata yläkoulun tukioppilaille järjestettävää kyselyä nuorista ja nuorten harrastamisesta. Loppupäivän olimme kävelyllä Ink-tiimin kanssa. Kävelyllä teimme erilaisia keskustelutehtäviä pienissä ryhmissä. Tunnelma oli sama kuin tiistaina eli erittäin mukava.

Torstaina Minttu oli kipeänä. Aamulla kävin kaupassa ohjaajamme Miian kanssa ja laminoin lappuja. Loppupäivä oikeastaan meni siinä, kun kirjoitin tekemämme arvostelut julisteista puhtaaksi koneella.

Perjantaina oli TET-harjoittelumme viimeinen päivä. Aamulla teimme perusasioita esim. tyhjensimme tiskikoneen ja laminoimme pari kylttiä oviin. Askartelimme myös magneetteja Ink-tiimin kanssa. Lounaan jälkeen kirjoitimme tämän blogin loppuun ja Miia piti molemmille arviointikeskustelun. Kaiken kaikkiaan TET-jakso oli mukava ja antoisa Music Against Drugs ry:ssä. Kiitos vielä kaikille mukana olleille ohjaajille, Ink-tiimille ja koko toimiston väelle!

Minttu Hyvärinen ja Rosa Rauhala, Mankolan yhtenäiskoulu 9lk.