Haastattelussa Ink-tiimin Ulla

Kuka olet, mistä tulet?

Olen Ulla,  23-vuotias yksin Jyväskylän keskustassa elävä nuori nainen. Olen alunperin lähtöisin maalta Sumiaisista, noin tuhannen asukkaan pikkukylästä, joka sijaitsee Keski-Suomessa. En kestänyt elämääni teini-iässä siellä ja halusin aina kaupungin humuun (nyt arvostan maaseudun rauhaa), joten muutin 17-vuotiaana serkkuni kanssa Voionmaalle Jyväskylään kämppiksiksi. Aikaa on kulunut nyt 7-vuotta. Olen käynyt läpi monenlaiset nuoruusajan myllerrykset, surut, sekoilut ja parhaimmat muistoni täällä. Tämä kaupunki todella tuntuu kodilta, eikä minulla ole halua lähteä täältä…ainakaan vielä.
Mulla on muutama todella hyvä ystäväkin vielä täällä. <3

Opiskelin vuoden Sepän lukiossa.  Lukeminen, pänttääminen ja kuuden palkin jaksot ei oikein lähtenyt sujumaan, enkä meinannut saada kavereita sieltä. Noh, päätin vaihtaa alaa, joten lähdin hoitsukouluun opiskelemaan ja suuntauduin vammaistyöhön. Opiskeluni venyi neljään vuoteen ja sitten minusta tuli lähihoitaja.

Nyt olen tässä. Taas kokemuksia rikkaampana, Music Against Drugs ry:ssä! Tänne päädyin Googlen kautta googlaamalla ”luovat työharjoittelupaikat Jyväskylässä” ja olin Kelan tahojen kanssa pohtinut itselleni hommia. Tämä tuntui oikealta paikalta, kun kuitenkin tämä vahvistaa jo minussa olevia taitoja. Täällä pääsen ohjaamaan ryhmääni, käyttämään luovuuttani ja saan olla minä. Voin näyttää itseni ja olla herkkä! Tämä on tarjonnut minulle sellaista, mitä en ole ennen missään työpaikoissa kokenut. Koen kuuluvani tänne.

Tällä hetkellä, tässä kirjoittaessani koen hyvän olon ja onnen tunnetta, koen onnistumista, voimaantumista… kaikenlaisia tunteita. Mietin myös kulunutta puolentoista vuoden työttömyystaustaani ja yritän ymmärtää, että vau! Nyt elämä avasi mulle uuden oven, vaikka pitkään olin turhaunut siitä, ettei elämä enää tule tarjoamaan mulle mitään. Vapaa-aika sujuu kavereiden parissa, tulevaisuudesta haaveillessa, musiikin suurkuluttamisessa, pyykätessä, siivotessa, kirppareilla käymisessä, välillä lenkkeilessä ja kännykällä kuvaillessa,  joita sitten pommitan someen. Joogaa unohtamatta!

Mitä touhuilet tiimissä?

Tiimissä tulee touhuiltua kaikenlaista, mun henkilökohtaisista vahvuuksistani olen hyödyntänyt mm. joogaa ja ohjasinkin ensimmäisen elämäni joogatunnin meidän toimiston porukalle. Tykkään ja inhoan esiintymistä samaan aikaan, jännitin jo aamulla ennen töihin menoa, että tykätäänköhän tästä siellä. Palaute oli hyvää ja olin ja olen ylpeä, että tein sen. Välillä pitää mennä omalle epämukavuusalueelleen.

Olen sopivan ”sekopää”, mutta myös kaikkensa antava tyyppi meidän tiimiin. Olen omalta osaltani luomassa henkeä. Toivon, että muut ovat oppineet musta jotain, sillä itse opin heiltä joka päivä. 🙂

Lempimusaa?

Lempparimusaa on vaikea määritellä tai erityisesti mitään genreä, jospa laitan tähän neljä suosikkia eri genreistä (pop, rock, indie, räppi) vois olla aika suuntaa antavia, mitkä miellyttää niin saa vähän käsitystä! Coldplay menee bändinä kyllä aikalailla ykköseks.

Lapsuuden sankari?

Lapsuuden sankari mulla oli ehdottomasti mun mummu. Se leipoi aina Ullan päivinä mansikkakakkua ja soitin sille kun oli hätä. Se jaksoi viedä mua viulusoittotunneille ja autossa odotti eväät valmiina, kun pääsin nälkäisenä takaisin. Leffoista ei tuu kamalasta mieleen.. lempparikirjahahmot lapsena ainakin oli Minttu-kirjat ja Viiru ja Pesonen.

Pahin pelkosi?

Mun suurimpia pelkoja on se, että jollekin läheiselle käy jotain kamalaa. Tai että menetän jonkun ihan yhtäkkiä. Mulla on tietynlainen menettämisen pelko. Se on varmaan aika yleistä loppujen lopuks.

Kumman valitsisit mielummin, että robotit hallitsisivat maailmaa vai alienit?

Maapallon valtaukseen valitsisin mielummin robotit, koska niitä voi tarvittaessa yrittää jotenkin tuhota. Alieneilla ois isompi voima hallitsemiseen ja hommat ois ihan niiden armoilla.

Musiikista vai liikunnasta luopuminen?

Noh molemmista saa niin hyvät vibat, että tää kysymys on aika rankka. Mielummin luopuisin liikunnasta. Elän musiikille.

Viiden vuoden päästä?

Itseni kuvittelen näkeväni viiden vuoden päästä.. onnellisena, elämässä edenneenä ja jotakin itsestään maailmalle antaneeni. Haluisin saada oikeesti jotain konkreettista aikaiseksi. Sosiaalisella tai musiikillisella alalla toimiminen ois just unelmaa!

Tuleeko kinkku juuston päälle vai juusto kinkun päälle?

Noh, mä meen varmaan aika fiilispohjalta tai ajattelematta asiaa.

Haastateltavana Ulla Honkonen

Tiimihommia Matarankadulla

Saavuin Ink-tiimiin 18.9.2017. Olin aiemmin käynyt työllisyyspalvelujen toimistossa, josta minulle suositeltiin tätä paikkaa. Niinpä päätin hakea tänne. Alussa oli pientä jännitystä, mutta ajan kuluessa asiat ovat alkaneet sujua paremmin.

Ensimmäinen viikko oli varsin erikoinen. Maanantaina saavuin töihin ensimmäistä kertaa ja silloin toimistossa valmisteltiin kuumeisesti tulevaa leirimatkaa. Itse en lähtenyt mukaan, sillä en ole leiri-ihmisiä. Keskiviikkona saavuttuani töihin muu porukka pakkasi tarvikkeet ja lähti. En kuitenkaan jäänyt aivan yksin toimistolle, sillä paikalle jäi myös muutama muu henkilö. Aluksi tuntui hieman omituiselta olla miltei yksin toimistossa, mutta totuin siihen nopeasti. Kolmessa päivässä tekaisin kaksi julistetta, mikä on varsin kunnioitettava saavutus. Loppuviikko sujui rauhallisissa merkeissä ja perjantaina muu porukka palasi leiriltä.

Toisella viikolla ei tapahtunut mitään erikoista, tein lähinnä annettuja työtehtäviä. Ink-tiimissä ollessani olen oppinut käyttämään Google Drivea ja muita pilvipalveluita. Tiimijakson ansiosta en enää epäröi käyttää niitä. Toisinaan olen päässyt osallistumaan erilaisiin seuraleikkeihin ja yhteisiin tapahtumiin. Se on tuonut mukavaa viihdykettä työn keskelle. Vaikka useimmiten hommat sujuvat hyvin, joskus vastaan on tullut ongelmia.

Muutoksia-fest oli muuten antoisa, mutta muutaman kerran olin vähällä nukahtaa, sillä tilaisuudessa oli turhan paljon puheita eri henkilöiltä. Tilaisuudessa esiintyi myös Elastinen, joka kertoi siitä, miten oli noussut nykyiseen uraansa. Vaikka en olekaan Elastisen fani, pidin hänen kertomuksestaan.

Joka maanantain lopuksi on ollut liikuntaa, joka on ollut mm. joogaa, pingistä ja Crash Team Racing-pelin pelaamista. Neljä pelaajaa ohjastaa Crash Bandicoot-pelisarjasta tuttuja hahmoja kilparadoilla autoissaan. Vaikka useimmiten olen jäänyt pelissä joko kolmanneksi tai neljänneksi, en ole suuttunut. Nykyään aikuisiällä olen oppinut, että osallistuminen on tärkeämpää kuin voitto.

Tiistaisin päivän aluksi on Hyvä olo -tuokio. Tuokion aikana on puhuttu päihteiden käytön ehkäisystä ja tehty tehtäviä verkossa.Aina keskiviikon lopuksi tiimi on mennyt vierailemaan jossakin paikassa. Tähän mennessä on vierailtu YAD:illa, Jyväskylän oppisopimuskeskuksessa ja Naavassa. Torstaisin aamupäivällä on tulevaisuuden polku. Siinä on käyty läpi mm. jännittämistä ja esiintymistä. Perjantaisin kirjoitellaan viikkofiilikset ja päivän lopuksi on levyraati. Joka päivälle on tapahtumia, joten täällä oleminen ei ole pelkkää tylsää konttorirotan työtä.

Joskus tiimin jäsen menee yksilövalmennukseen tiimivalmentajan kanssa. Yksilövalmennuksessa keskustellaan mm. jäsenen tulevaisuudensuunnitelmista, mahdollisesta opiskelusta tai työllistymisestä. Ink-tiimissä on erilaisia tiimejä, jotka tekevät omia työtehtäviään. Joskus tiimit tekevät yhteisiä projekteja. Tiimejä ovat media- ja viestintätiimi, pelitiimi, YMA-tiimi, tapahtumatiimi ja keittiötiimi. Viimeksi mainitulle kiitokset yhteisruokailuista ja brunssista.

Tiimijakson aikana on ollut sekä hyviä että huonoja päiviä. Joka tapauksessa tästä tulee taas uusi kokemus elämääni.

 

Antti Arvola, tiimiharjoittelija

Kesäni Kesätiimissä

Kesää voi viettää monella eri tapaa.
Joku voi olla kesätöissä jäätelökioskilla, joku voi opiskella kesäopintoja tai joku voi vain saada yöseuraa Kirkkopuiston puluista. Itselläni ei ihan noissa piireissä kesä sujunut, vaikka kadulla hengasinkin kahden loistotyypin kanssa ja häiritsin ihmisiä kyselemällä heiltä syvällisiä kysymyksiä.

Miksi tein noin, saatat kysyä. No, teimme kahden kaverini kanssa pienen ja useitakin tahoja ilahduttavan tempauksen kyselemällä Kompassilla ihmisiltä, mikä teki heidät onnelliseksi juuri sillä hetkellä. Saattaa kuulostaa hieman ahdistavalta ja oudolta, mutta näin me tehtiin. Päädyimme kehittämään tempausta porukalla, päästyämme viideksi viikoksi pilottikokeiluun Music Against Drugs ry:lle. Pilottikokeilua kutsuttiin Kesätiimiksi, joka kesti vain viisi viikkoa kesästä, heinäkuun toiselta viikolta elokuun toiselle puoleen väliin. Jakso oli lyhyt mutta ytimekäs, työntäyteinen mutta innostava ja viihdyttävä.

Itse päädyin Music Against Drugs ry:lle erään onnenkantamoisen kautta. Viime keväänä huhtikuun paikkeilla, etsin itselleni harjoittelupaikkaa, sillä olen opiskelijana korkeakoulussa. En rehellisyyden nimissä edes tiennyt, millaista paikkaa etsisin, Googletin vain kaikkia mahdollisia Jyväskylän alueen nuorisotoimintaa järjestäviä tahoja. Vahingossa löysin Music Against Drugs ry:n nettisivut, ja sillä puhuttiin jostain Ink-tiimistä. Ensi ajatus Ink-tiimistä oli hieman hämmentynyt, sillä siitä tuli mieleen suomennoksen jälkeen “muste”, mutta tutkittuani pari minuuttia lisää, huomasin, etten ollut vieläkään aivan kartalla, mutta en välittänyt siitä, sillä kyseessä oli kuitenkin ehkäisevää päihdetyötä tekevä järjestö, ja sellainen työnteko kiinnostaa minua opiskelujen päätyttyä. Laitoin hakemuksen, jossa kysyin, että saisiko heiltä kesäksi harjoittelupaikkaa, sillä sellaista tarvitsin, jotta saisin kesäksi opintotuen.

Odottelin vähän aikaa vastausta, kunnes sain kuin sainkin puhelinsoiton, jota olin innoissani toivonut. Valitettavasti innostus hiipui pian, kun minulle kerrottiin, ettei Ink-tiimitoimintaa järjestetä lähtökohtaisesti kesäisin. No, ei asialle tietenkään voinut mitään, mutta vähän kyllä harmitti. Kului muutama viikko lisää, kun yhtäkkiä sainkin uuden puhelinsoiton. Minulle sanottiin, että Music Against Drugs aikoi kokeilla kesäksi nuorista koostuvan tiimi järjestämistä, jossa voisimme päästä toteuttamaan itseämme hieman lyhyemmässä jaksossa kuin mitä Ink-tiimit yleensä ovat. Minulta kysyttiin, olinko vielä kiinnostunut tulemaan heille tähän kokeilutiimiin. Onneksi minun ei tarvinnut kauaa miettiä, sillä en ollut saanut loppukesäksi harjoittelupaikkaa, joten  mieluusti otin paikan vastaan.

Heinäkuu lähestyi ja siirryin Väinönkadulle, jossa tapasin tiimini. Olimme toisillemme ennestään tuntemattomia, eikä kukaan meistä tuntenut ohjaajiakaan sen paremmin. Uusien ihmisten tapaaminen jännittää aina, mutta jotenkin me saimme lähes samantien pyörät pyörimään ja suunnittelutyön alkamaan sen suhteen, mitä me tuon viiden viikon aikana tekisimme. Ihan ensimmäisinä päivinä listasimme ajatuksia, mitä haluaisimme tehdä, mikä meitä kiinnosti ja mitä me osasimme tehdä ennestään. Siinä istuttiin sohvilla ja alettiin ihan “out of nowhere” puhumaan asioista, kuten erilaisista ruokavalioista, koulukiusaamisesta, somekulttuurista jne. kunnes huomattiin, että asetelmamme muistutti aika pitkälti Talk Show meininkiä ja me saimme siitä ehkä parhaimman idean ikinä: tehdään sosiaaliseen mediaan keskusteluvideoita, joissa mietittäis ja pohdittais ajankohtaisia asioita.

Ensin piti opetella livestriimaamista, ja me saimme pikaisen oppitunnin sen suhteen, ja olimmekin valmiita rakentamaan studio itsellemme. Linjasimme myös aiheen, mistä keskustelisimme. Aiheita oli vaikka muille jakaa ja jos meillä olisi ollut vähän enemmän aikaa, niin olisimme varmaan voineet tehdä paljonkin videoita, mutta me ehdittiin tehdä kaksi, mikä sekin oli mieletön voitto ja saavutus. Aiheiksi meille muodostui “Nuoret ja Somekulttuuri” ja “Erilaisuus”. Ihan tällaisilla kevyillä aiheilla siis mentiin. Molemmista videoista tuli tunnin mittaisia, ja vaikka teknisten ongelmien vuoksi videot eivät aina pitäneet ääntä tai kuvaa, niin meillä itsellämme ainakin oli hauskaa. Ja sehän tarkoitus olikin, että kolme kaverusta keskustelee asioista, jotka heitä itseään kiinnostivat kovasti.

Striimien lisäksi me järjestimme kesägallup-tempauksen, josta pienessä alustuksessani mainitsin. Aiheen suunnittelussa ja plakaatin teossa ei mennyt kauaakaan ja pian lähdimmekin Väinönkadulta kävelemään kompassille pyytämään ihmisiä kirjoittamaan ajatuksiaan kysymykseen “Mikä tekee sinut onnelliseksi juuri nyt?”. Alkuun jännitti, että miten hommat lähtevät sujumaan ja aika moni arastelikin kirjoittaa tauluun, mutta jotkut keräsivät rohkeutta tulla kysymään, että mitä ihmettä me keskellä kävelykatua seisottiin kysymässä syvällisiä “random”-ihmisiltä. Pian kuitenkin selvennettiin, keitä me olemme ja miksi olimme siellä. Ja parin tunnin seisoskelun ja ihmisten kanssa jutustelun jälkeen saimme taulun täyteen ajatuksia. Ehkä mieleenpainuvimmat kirjoitukset olivat “Donitsi”, “Robottipölynimuri” ja “-30% lohikeitto”

Toisen gallupin teimme Mataralle, jonne Music Against Drugsin toimitilatkin siirtyivät, aiheella: “Miten voit tehdä jonkun toisen ihmisen onnelliseksi?” Kiersimme kaikki mahdolliset Mataran järjestöt, jotka olivat palanneet kesälomalta ja kävimme esittäytymässä heille ja pyytämässä ajatuksia tauluumme. Järjestöt, joita tapasimme, olivat innoissaan tekstistämme, vaikka he myönsivät, että aihe oli vaativa. He kuitenkin pitivät ajatuksesta, että tulimme yllättäen heiltä asiaa kysymään ja ehkä hieman häiriköimään heidän työpäiviään. Saimme taulun täyteen, ja saimme myös tiedotettua Mataran väelle, että muutimme heidän naapuriin. Samalla, kun opettelimme striimivideoiden tekemistä, saimme myös opetusta kameroiden käytöstä. Olin aiemminkin kuvannut kameralla, mutta en koskaan ajatellut sen olevan todella mutkikasta. Tai ei se mitään kvanttifysiikkaa ollut, mutta nyt ymmärsin vähän paremmin kaikkien nappien merkitykset järjestelmäkameroissa. Ennen otin vain kuvia, miettimättä sen kummemmin, miten sitä kameraa voisi oikeasti käyttää. No myönnettäköön, että vaikka ehkä jotain opin, niin suurin osa opetuksesta valui viemäristä alas, kun en ole päässyt käyttämään kameraa vähään aikaan. Oli kuitenkin hauska oppia.

Päivät alkoivat vähentyä, ja me halusimme kehitellä jotain hauskaa ohjaajillemme.Olimme jo jonkin aikaa yrittäneet järjestää pientä pilaa meidän mentorille, mutta ne pilat eivät aina oikein onnistuneet. Piti keksiä jotain parempaa. Eräänä loppukesän aamuna keksimme järjestää ohjaajillemme ”Escape Room”-pilan. Suunnittelimme pakohuonetta yli viikon ja me kielsimme ohjaajiamme tulemasta huoneeseen, tai muuten suunnitelma olisi mennyt pilalle. Toimiston väki varmaan luuli, että me muutuimme antisosiaalisiksi, koska me vetäydyimme huoneeseen ja olimme merkanneet oviin kylttejä, jotka kielsivät sisäänpääsyn ulkopuolisilta. Meillä oli jopa salainen koputuskoodi, jota me ei kyllä aina muistettu käyttää. Me rakensimme pakohuoneen täyteen erilaisia tehtäviä, ei ehkä kovin spektaakkelinomaisia, koska meillä ei ollut sellaista välineistöä, mutta saimme aikaiseksi ihan hauskoja inside-läpällä muodotettuja tehtäviä. Ja parhainta hommassa oli, että me kuvasimme sen koko heidän toilailunsa siellä. Me piilotimme kameran huoneeseen, ja kun viimein koitti Kesätiimin läksiäiset, pistimme ohjaajamme suorittamaan tehtävää, ja naureskellen katselimme muun henkilökunnan kanssa, kun rakkaat ohjaajamme yrittivät selviytyä ulos huoneesta.

Kesätiimin aika kului yllättävän nopeasti, enkä olisi halunnut sitä lopettaa niin pian. Vaikka teimme kaikkea kreisiä ja mielettömän siistejä juttuja, niin minulle se ei ollut kaikkein tärkein tai merkityksellisin asia. Kaikkein parasta minulle oli huomata, että me kolmestaan loimme mielettömän hyvän tiimin, ja itselleni henkilökohtaisesti, tunsin, että sain olla oma itseni heidän kanssaan. Ja vielä hienompaa asiasta teki meidän ohjaajat, ja heidän antamansa tuki. Aina emme viettäneet heidän kanssaan aikaa, sillä heillä oli toimiston muuttokuviot meneillään ja tietenkin heidän omat työtehtävät, jotka piti hoitaa, mutta tieto siitä, että he olivat meidän tukenamme koko ajan kaikessa, mitä me ikinä saimmekaan päähämme.

Alunperin tulin Music Against Drugsille harjoitteluun, jotta saisin kouluhommat pois alta, ja hommat hoidettua. En vain osannut arvata, että siitä kesästä tuli elämäni parasta aikaa. Olin aiemmin tänä vuonna ollut pahassa fiiliksessä, koska olin palannut ulkomailta vapaaehtoistyöstä, joka ei ollutkaan sujunut kauhean hyvin. Päästyäni kesätiimiin, tunsin oloni parantuvan huimasti. En ole vielä täysin onnistunut korjaamaan itseäni, mutta tiedän meneväni koko ajan parempaan suuntaan. Siitä suuri kiitos kuuluu kahdelle muulle kesätiimin jäsenelle Ullalle ja Jesselle, jotka hyväksyivät minut porukkaansa sellaisena kuin olen. Ja kiitokset myös Anssille, Miialle ja Iikalle, jotka tukivat ja kannustivat eteenpäin.

Kylmä kesä ohitettiin, ollaan ny marraskuussa, ja sain mahdollisuuden jatkaa Ink-tiimissä.
Saas nähdä, mihin tästä vielä päädyn. 😉

Sonja Salonen,

kesätiimi 2017

Anssi Kela feat. Jyväskylän sinfonia -ilta Music Against Drugs ry:n kanssa

13.5. Jyväskylän Sinfonia järjesti konsertin Anssi Kelan kanssa, ja he tarjosivat meille mahdollisuuden päästä kuuntelemaan tätä konserttia Music Against Drugs ry:n porukan kesken. Kerron nyt lyhyesti tästä konserttikokemuksestani!

Tapasimme vähän ennen show´ta koko porukan kanssa Paviljongin aulassa. Itse olin ainakin todella odottavaisin mielin, koska en ole ikinä päässyt kuuntelemaan sinfoniaorkesteria livenä. Lisäksi mielenkiintoinen yhdistelmä sinfoniaa ja Anssi Kelaa ei voi olla muuta kuin eeppistä. Aula oli täynnä ihmisiä, joten siirryimme hyvissä ajoin paikoillemme.

Lämmittely soinnut alkoivat raikaamaan ja sovimme, että otamme ryhmäkuvan sitten väliajalla. Valot pimenivät ja Kelakin saapui lavalle. Kuultiin sekä Anssi Kelan klassikkoja että myös uudempia ja vähemmän kuultuja biisejä. Biiseistä muodostui hauskan mahtipontisia ja Kela itsekin sanoi, että hänen biisinsä alkavat kuulostamaan sinfonian kanssa jopa ihan oikealta musiikilta. Milla-biisin tokassa säkeistössä Kela lauloi hauskasti miehestä kahvilan seinällä, jonka olkaan on tatuoitu Jack Nicholson. Jäi meille mysteeriksi, että oliko “moka” osa show´ta, vai oikea moka! Kelan huumori siivitti pienet mokat hauskasti osana show´ta ja tekivät saliin iloisen ilmapiirin. Hyvä esimerkki meille nuorille siitä, miten mokaaminen ei aina ole pahasta, vaan sillä voi olla jopa rentouttava vaikutus. Oma lempparisovitus oli ehkä Levoton tyttö, jota en muuten ole kauheasti välittänyt kuunnella, mutta sinfonian kanssa biisi oikein heräsi eloon aivan uudella tavalla.

 

Show oli kyllä mieletön! Oon aina tykännyt kuunnella erilaisia sekoituksia esimerkiksi juuri rockista ja sinfoniamusiikista. Tää oli kyllä niin hieno tilaisuus päästä katsomaan tällaista konserttia, jossa yhdistyy sekä lapsuuden soitetuimmat biisit että sinfonian mahtavalta kuulostava musiikki. Kiitos Jyväskylän Sinfonia!


Senni Sahila

Music Against Drugs ry:n vapaaehtoinen ja Ink-tiimiharjoittelija

Kuulumisia tiimileiriltä

Tiimi4 Vlogi

Millainen olisi maailma ilman ehkäisevää päihdetyötä?

Viikolla 45 vietettiin ehkäisevän päihdetyön viikkoa. Monesti törmään itse ajatukseen, ettei ehkäisevällä päihdetyöllä ole enempää annettavaa, kuin pelotella ääritapauksilla huumeidenkäyttäjistä ja kertoa faktoja, jotka kaikki tietävät entuudestaan. Mutta millainen oikeasti olisi maailma, jos ehkäisevää päihdetyötä ei toteutettaisi?

Mitä jos vain kiellettäisiin koskemasta huumeisiin ja se siinä, odotettaisiin vain hiljaa. Apua saisi vasta kun vahinko on jo tapahtunut ja stigma palanut syvälle käyttäjän statukseen, rikosrekisteriin ja potilastietoihin. Lohduttomaan tilanteeseen joutuneet olisivat kaman välittäjien ja totaalikielto-moralisoijien välissä, eikä kumpikaan suunta tuntuisi järin kutsuvalta. Päihdekasvatus ilman nuorta läheisesti koskevaa motiivia ei ole mielestäni kovinkaan tehokasta. Jos nuorille tarjotaan uhkakuvia eikä faktoihin perustuvaa tietoa päihteistä, miten voidaan olettaa nuorten oman itsenäisen ajattelun kehittyvän? Saati heidän tulevaisuudessa ottavan vastuuta omista valinnoistaan? Vaikka ehkäisevä päihdetyö ei voi täysin estää nuorten päihteidenkäyttöä, laadukas päihdekasvatus voi saada nuoren ottamaan huomioon, mikä vaikutus valinnoilla on omaan terveyteen ja hyvinvointiin.

On tärkeää tarjota nuorille parempaa tekemistä kuin vetää pää täyteen. Kunnallisen nuorisotyön ohella myös järjestöissä tehtävä ehkäisevä päihdetyö mahdollistaa nuorille kohtaamispaikkoja ja harrastuksia. Esimerkiksi Music Against Drugsin toimiston torstai-iltamat ja joulukuu 10. järjestetty valtakunnallisen bändikilpailun finaalitapahtuma Veturitalleilla. Koska jokainen tarvitsee arjestaan palautumiseen rentoutumiskeinoja, siihen on oltava tarjolla päihteettömiä vaihtoehtoja.

Sara Peuhkuri, Ink-tiimi 3

 

 

Tiimivlogi II: Tiimileiri Piispalassa

Tiimivlogi