JOENSUUN MUSIC AGAINST DRUGS SÄPINÄÄ -KILPAILUN NETTIÄÄNESTYS

Säpinää -kilpailussa nostetaan esille nuoria tai nuorisoryhmiä, jotka ovat omalla toiminnallaan mahdollistanut ja edistänyt toisten nuorten harrastus- ja toimintamahdollisuuksia. Nettiäänestyksessä enitenä ääniä saanut henkilö/ryhmä palkitaan Enjoy Lifen 500 euron arvoisella lahjakortilla lumikenkäretkelle. Lumikenkäretken lisäksi lahjakortti sisältää kuumaa juotavaa, nokipannukahvit tai teetä sekä pientä makeaa purtavaa.

Äänestyksessä ovat mukana:

  • Joensuun Setlementti ry:n vapaaehtoiset Isosiskot- ja veljet
    • Ehdokkaat edustavat uudenlaista vapaaehtoistoimintaa Joensuussa. Isosisko- ja Isovelitoiminta on alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa, jossa 18 vuotta täyttänyt toimii lapsen ja nuoren luotettavana aikuiskaverina ja rinnallakulkijana. Vapaaehtoisia on toiminnassa mukana yli 50. Toiminta on tuloksellista, monimerkityksellistä ja erittäin arvokasta. Toiminta syntyy tämän ajan toiveista ja tarpeista. Isosiskot ja veljet ovat tuoneet uutta säpinää joensuulaiseen järjestö- ja nuorisotyön kenttään, sekä mahdollistaneet vapaa-ajan osallistumisen, sekä nähdyksi, ymmärretyksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksia nuorille. Toiminnasta huokuu iloa, rohkeutta ja ylpeyttä omasta tekemisestä, sekä viesti: Olet upea omana itsenäsi!
    • https://www.facebook.com/setlementtijoensuu
    • www.setlementtijoensuu.fi
  • MINÄ OLEN TÄRKEÄ -PIENRYHMIEN OHJAJAT
    • Pienryhmät tarjoavat omanikäisen vertaisryhmän lapsille, joilla on ongelmia kaverisuhteissa tai eivät ole löytäneet mitään harrastusta. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa kouluvuoden ajan. Ryhmät tutustuvat yhdessä harrastuksiin, viettävät mukavaa aikaa yhdessä pelaten, leikkien tai maailman menoa pohtien. Lapset osallistuvat ryhmän toiminnan suunnitteluun ja saavat äänensä kuuluviin yhteisissä päätöksissä . Tavoitteena on tarjota onnistumisen ja osallisuuden kokemuksia lapsille ja nuorille. Ohjaajina toimivista nuorista tulee tärkeitä aikuisia pienryhmien lapsille. Ohjaaja panee itsensä likoon joka kerhokerta ja sitoutuu lasten hyvinvoinnin edistämiseen.
    • http://joensuu.pelastakaalapset.fi/
  • Tuupovaaran nuorten lanit/Tommi Kahelin
    • Tuupovaarassa ovat nuoret järjestäneet laneja vuodesta 2006 lähtien, yhteensä 18 kertaa. Nuoret itse vastaavat koko toiminnasta tuomalla omat koneet ja rakentamalla nuorisotalolle pelitapahtuman, joka kestää useita päiviä. Laneille osallistuu ja kokoaa yhteen myös aikuisia nuoria, jotka asuvat jo muualla, mutta haluavat tulla tapaamaan kavereitaan ja pelaamaan yhdessä ja samalla viettämään laatuaikaa ystäviensä kanssa. Tuupovaaran nuorten lanit on jo käsite, jonka he haluavat järjestää ainakin kaksi kertaa vuodessa. Lanit on tärkeä sosiaalinen tapahtuma eri-ikäisten nuorten parissa.
  • Kiihtelyksen Nuotiosissit ry:n ohjaajat
    • Tämä tyttöryhmä on itse kasvanut toiminnan kautta ohjaajiksi, sekä laajentanut ja kehittänyt toimintaansa. Näiden nuorten naisten/tyttöjen ohjauksessa on 5 eri partioryhmää, joissa 54 lasta/nuorta mukana. Ryhmät toimivat 30 kilometrin säteellä eri toimipaikoissa. Toiminta ja näkyvyys on monipuolista mm. kansainväliset leirit, kylätapahtumat, kilpailut, some, varainkeruu, lippuvartio. Ehdokas edustaa tärkeää maaseutualueen harrastustoimintaa, jossa vapaaehtoisuus vaatii nuorelta ohjaajalta myös omaa taloudellista panostusta oman ajan lisäksi. Kiihtelysvaaran alueelta on monet nuorten harrastusmahdollisuudet kuolleet aktiivisten ohjaajien/rahan puutteeseen. Harrastusmahdollisuuksien heikkeneminen alueella lisää nuorten eriarvoistumista, jonka takia tällainen toiminta on ehdottoman tärkeää ja arvokasta.
    • http://kiihtelyksennuotiosissit.blogspot.fi/

Äänestää voit kerran päivässä samasta IP-osoitteesta. Äänestys päättyy 24.11.2015 klo 23:59, jonka jälkeen äänet tarkistetaan ja tulokset julkaistaan keskiviikkona 25.11.2015.

Palkinto jaetaan Music Against Drugs -iltatapahtumassa Joensuun urheilutalolla 27.11.2015.

YHTEISTYÖSSÄ:

Joensuun Music Against Drugs Säpinää -kilpailun äänestyksen tulokset on nyt selvillä:

  1. Kiihtelyksen Nuotiosissit ry:n ohjaajat                                         55,91%
  2. Tuupovaaran nuorten lanit /Tommi Kahelin                              42.45%
  3. MINÄ OLEN TÄRKEÄ -pienryhmien ohjaajat                            0,96%
  4. Joensuun Setlementti ry:n vapaaehtoiset Isosiskot- ja veljet   0,69%

Eniten ääniä saanut Kiihtelyksen Nuotiosissit ry:n ohjaajat palkitaan Enjoy Lifen 500 euron arvoisella lahjakortilla lumikenkäretkelle. Lumikenkäretken lisäksi lahjakortti sisältää kuumaa juotavaa, nokipannukahvit tai teetä sekä pientä makeaa purtavaa.

Lisäksi kaikki osallistuneet palkitaan kunniakirjalla. Palkinnot luovutetaan perjantaina 27.11.2015 Joensuun urheilutalolla Music Against Drugs -iltatapahtumassa.