Mitä on nuorisolan ehkäisevä päihdetyö?

Nuorisoalan ehkäisevä päihdetyö eroaa pereinteistä aikuisille kohdennetusta päihdetyöstä. Siinä missä aikuisille kohdennettu ehkäisevä työ korostaa usein terveyshaittoja ja riskitekijöitä, niin nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön lähtökohdat ovat erilaiset. Koska nuorisoalan ehkäisevässä päihdetyössä päihdeasenteisiin pyritään vaikuttamaan kokonaisvaltaisesti ja varhaisessa vaiheessa, niin nuorten ehkäisevä päihdetyö edellyttää myös omat erityiset menetelmänsä.

Nuorisoalan ehkäisevä päihdetyö keskittyy parantamaan nuorten ymmärrystä päihteiden käytön käyttöön liittyvistä riskeistä ja vähentämään päihteidenkäytölle altistavia riskitekijöitä sekä vahvistamaan riskeiltä suojaavia tekijöitä (esim. luottamukselliset sosiaaliset suhteet, hyvä itsetunto ja tuntemus, vastuullinen suhtautuminen päihdeidenkäyttöön jne.). Edellisten ohella nuorisoalan ehkäisevällä päihdetyöllä on myös kolmas erittäin tärkeä ulottuvuus: sosiaalinen vahvistaminen. Sosiaalisella vahvistamisella tarkoitetaan esimerkiksi nuorten omien yhteisöjen rakentamista ja tukemista, nuorten kuulemista sekä nuorten osallisuuden edistämistä. Nuorisolle kohdennettua päihdetyötä voidaan siis tehdä myös puhumatta varsinaisista päihteistä lainkaan ja keskittymällä sen sijaan nuoren kokonaisvaltaisen elämänhallinnan rakentamiseen. Music Against Drugs ry:n tekemä ehkäisevä päihdetyö nojaakin erittäin keskeisesti nimenomaan nuorten sosiaaliseen vahvistamiseen sekä nuorten osallistumismahdollisuuksien edistämiseen.

Music Against Drugs ry jakaa lisäksi valtakunnallisen nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskus Preventiimin näkemyksen siitä, että nykyisessä tietoyhteiskunnassa tarvitaan kokonaisvaltaista päihdekasvatusta, jossa nuoret on nähtävä tiedon aktiivisina tuottajina. Tämä edellyttää, että nuorten ehkäisevässä päihdetyössä otetaan huomioon nuorten osallisuus sekä viestinnän vuorovaikutuksellinen perusluonne sen sijaan, että nuoret nähtäisiin ainoastaan passiivisina päihdevalistuksen kohteina. Erittäin tärkeää on myös se, että nuorten päihdekasvatus perustuu laadukkaaseen tietoon eikä rakennu tarpeettoman pelottelun varaan. Tähän materiaalipankkiin on koottu yhteistyökumppaniemme laadukkaita ja eri ikä- ja kehitystasoille suunniteltuja tuntisisältöjä ja malleja, joita ammattilaiset voivat käyttää apunaan suunnitellessaan omaa päihdekasvatustyötään.

Lähteenä käytetty

Sanna Pylkkänen, Reijo Viitanen ja Elsi Vuohelainen (toim.)
Preventiimi – nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskus 2009
Humanistinen ammattikorkeakoulu sarja C. Oppimateriaaleja