Haastattelussa Ink-tiimin Ulla

Kuka olet, mistä tulet?

Olen Ulla,  23-vuotias yksin Jyväs­ky­län keskus­tas­sa elävä nuori nainen. Olen alunpe­rin lähtöi­sin maalta Sumiai­sis­ta, noin tuhan­nen asukkaan pikku­ky­läs­tä, joka sijait­see Keski-Suomes­sa. En kestä­nyt elämää­ni teini-iässä siellä ja halusin aina kaupun­gin humuun (nyt arvos­tan maaseu­dun rauhaa), joten muutin 17-vuoti­aa­na serkku­ni kanssa Voion­maal­le Jyväs­ky­lään kämppik­sik­si. Aikaa on kulunut nyt 7‑vuotta. Olen käynyt läpi monen­lai­set nuoruusa­jan myller­ryk­set, surut, sekoi­lut ja parhaim­mat muisto­ni täällä. Tämä kaupun­ki todella tuntuu kodilta, eikä minulla ole halua lähteä täältä…ainakaan vielä.
Mulla on muutama todella hyvä ystävä­kin vielä täällä. <3

Opiske­lin vuoden Sepän lukios­sa.  Lukemi­nen, pänttää­mi­nen ja kuuden palkin jaksot ei oikein lähte­nyt sujumaan, enkä meinan­nut saada kaverei­ta sieltä. Noh, päätin vaihtaa alaa, joten lähdin hoitsu­kou­luun opiske­le­maan ja suuntau­duin vammais­työ­hön. Opiske­lu­ni venyi neljään vuoteen ja sitten minusta tuli lähihoi­ta­ja.

Nyt olen tässä. Taas kokemuk­sia rikkaam­pa­na, Music Against Drugs ry:ssä! Tänne päädyin Googlen kautta googlaa­mal­la ”luovat työhar­joit­te­lu­pai­kat Jyväs­ky­läs­sä” ja olin Kelan tahojen kanssa pohti­nut itsel­le­ni hommia. Tämä tuntui oikeal­ta paikal­ta, kun kuiten­kin tämä vahvis­taa jo minussa olevia taitoja. Täällä pääsen ohjaa­maan ryhmää­ni, käyttä­mään luovuut­ta­ni ja saan olla minä. Voin näyttää itseni ja olla herkkä! Tämä on tarjon­nut minulle sellais­ta, mitä en ole ennen missään työpai­kois­sa kokenut. Koen kuulu­va­ni tänne.

Tällä hetkel­lä, tässä kirjoit­taes­sa­ni koen hyvän olon ja onnen tunnet­ta, koen onnis­tu­mis­ta, voimaan­tu­mis­ta… kaiken­lai­sia tuntei­ta. Mietin myös kulunut­ta puolen­tois­ta vuoden työttö­myys­taus­taa­ni ja yritän ymmär­tää, että vau! Nyt elämä avasi mulle uuden oven, vaikka pitkään olin turhau­nut siitä, ettei elämä enää tule tarjoa­maan mulle mitään. Vapaa-aika sujuu kaverei­den parissa, tulevai­suu­des­ta haaveil­les­sa, musii­kin suurku­lut­ta­mi­ses­sa, pyykä­tes­sä, siivo­tes­sa, kirppa­reil­la käymi­ses­sä, välillä lenkkei­les­sä ja känny­käl­lä kuvail­les­sa,  joita sitten pommi­tan someen. Joogaa unohta­mat­ta!

Mitä touhuilet tiimissä?

Tiimis­sä tulee touhuil­tua kaiken­lais­ta, mun henki­lö­koh­tai­sis­ta vahvuuk­sis­ta­ni olen hyödyn­tä­nyt mm. joogaa ja ohjasin­kin ensim­mäi­sen elämäni jooga­tun­nin meidän toimis­ton porukal­le. Tykkään ja inhoan esiin­ty­mis­tä samaan aikaan, jänni­tin jo aamulla ennen töihin menoa, että tykätään­kö­hän tästä siellä. Palaute oli hyvää ja olin ja olen ylpeä, että tein sen. Välillä pitää mennä omalle epämu­ka­vuusa­lu­eel­leen.

Olen sopivan ”sekopää”, mutta myös kaikken­sa antava tyyppi meidän tiimiin. Olen omalta osalta­ni luomas­sa henkeä. Toivon, että muut ovat oppineet musta jotain, sillä itse opin heiltä joka päivä. 🙂

Lempimusaa?

Lemppa­ri­musaa on vaikea määri­tel­lä tai erityi­ses­ti mitään genreä, jospa laitan tähän neljä suosik­kia eri genreis­tä (pop, rock, indie, räppi) vois olla aika suuntaa antavia, mitkä miellyt­tää niin saa vähän käsitys­tä! Coldplay menee bändinä kyllä aikalail­la ykköseks.

Lapsuuden sankari?

Lapsuu­den sankari mulla oli ehdot­to­mas­ti mun mummu. Se leipoi aina Ullan päivinä mansik­ka­kak­kua ja soitin sille kun oli hätä. Se jaksoi viedä mua viulusoit­to­tun­neil­le ja autossa odotti eväät valmii­na, kun pääsin nälkäi­se­nä takai­sin. Leffois­ta ei tuu kamalas­ta mieleen.. lemppa­ri­kir­ja­hah­mot lapsena ainakin oli Minttu-kirjat ja Viiru ja Pesonen.

Pahin pelkosi?

Mun suurim­pia pelkoja on se, että jolle­kin lähei­sel­le käy jotain kamalaa. Tai että menetän jonkun ihan yhtäk­kiä. Mulla on tietyn­lai­nen menet­tä­mi­sen pelko. Se on varmaan aika yleistä loppu­jen lopuks.

Kumman valitsisit mielummin, että robotit hallitsisivat maailmaa vai alienit?

Maapal­lon valtauk­seen valit­si­sin mielum­min robotit, koska niitä voi tarvit­taes­sa yrittää joten­kin tuhota. Alieneil­la ois isompi voima hallit­se­mi­seen ja hommat ois ihan niiden armoil­la.

Musiikista vai liikunnasta luopuminen?

Noh molem­mis­ta saa niin hyvät vibat, että tää kysymys on aika rankka. Mielum­min luopui­sin liikun­nas­ta. Elän musii­kil­le.

Viiden vuoden päästä?

Itseni kuvit­te­len näkevä­ni viiden vuoden päästä.. onnel­li­se­na, elämäs­sä edennee­nä ja jotakin itses­tään maail­mal­le antanee­ni. Halui­sin saada oikees­ti jotain konkreet­tis­ta aikai­sek­si. Sosiaa­li­sel­la tai musii­kil­li­sel­la alalla toimi­mi­nen ois just unelmaa!

Tuleeko kinkku juuston päälle vai juusto kinkun päälle?

Noh, mä meen varmaan aika fiilis­poh­jal­ta tai ajatte­le­mat­ta asiaa.

Haasta­tel­ta­va­na Ulla Honko­nen